torstai 22. elokuuta 2013

SISÄLLÄ - LYHYTELOKUVA, MAKING OF


VIIKONLOPPU ELOKUVAN TEON PARISSA

Lyhytelokuva "Sisällä" tehtiin siis alunperin Uneton 48 lyhytelokuva kilpailuun.
Me saimme kuulla elokuvan aiheen 48 tuntia ennen kun elokuva piti palauttaa kokonaisuudessaan. 

Perjantai-iltana lähdimme ajamaan koko elokuvaryhmä kuvauspaikalle, Kirkkonummelle. Käsikirjoitusta muokattiin autossa läppärit sylissä, puhelimet pirisivät tauotta. Minä lueskelin intoa puhkuen tekstiä takapenkillä, vatsassa juuri sopiva määrä perhosia. 

Päästyämme paikan päälle aloitimme heti. Maskeeraus kesti mielestäni monta tuntia, taitava Maricel teki upeaa työtä. Ohjaaja kävi läpi tekstiä kanssamme samalla kun musta maalattiin kuollutta. Koska roolihahmoni on sen näköinen kuin on, käytin piilolinssejä jonka takia en nähnyt eteeni. Ottojen välissä mua talutettiin kuin puolisokeata ikäloppua, ohjeistaen mihin saa astua ja istua. Meillä oli kyllä huippu työryhmä, ihania ja taitavia tyyppejä kaikki!!! Kun kamera kävi mä nautin ja annoin mennä.

Ensimmäinen yö meni kivuttomasti nukkumatta. Kokkimme loihti meille upeat herkut kuvauspaikalla. Oli lämmittävää soppaa, täytettyjä muhkeita voileipiä ja maukasta kahvia tietty. Kun olimme kuvanneet koko yön, tuli aamu ja kuvaukset jatkuivat osaltani puoleen päivään. Sen jälkeen pääsin kotiin nukkumaan pariksi tunniksi. Heräsin (mielestäni) täysin virkeänä ja valmiina taas kuvauksiin.

Seuraava yö oli haasteellisempi hereillä pysymisen takia. Aina kun oli pienikin tauko, livahdin viereiseen mökkiin mikrounille. Ihana assistenttimme tuli kuitenkin lempeästi herättämään aina tarvittaessa. Ohjaaja kannusti ja tsemppasi viimeiseen asti. Sunnuntai-aamuna pääsin peseytymään ihanaan saunaan joka oli lämmitetty aamuyöstä.

Kokemus oli upea ja olen NIIIIN valmis samanlaiseen projektiin milloin vain!!!!!

Tässä vähän kuvia paikan päältä ja mun maskeerauksesta.









            Maski





Ihmiset pelästyivät hiukan nähdessään mut kadulla.





Kuvauspaikalta, kuin kaksi marjaa...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti