tiistai 14. tammikuuta 2014

UUTTA TIEDOSSA ja TÄMÄN VIIKON RUOKARESEPTI

Tervehdys ystäväiseni!

Viimeinkin tuli lumi maahan ja kunnon talvi. Kova pakkanen, aurinko paistaa, I like it!
Muutamien viikkojen aikana on tapahtunut paljon. Viime viikolla olin sporttisena valokuvamallina, puin päälle hiihtovaatteet ja annoin mennä. En ole tehnyt aiemmin valokuvamallin töitä oikeastaan ollenkaan, muuta kuin hiusmallina mutta hauskaa oli. Tuttavani joka on valokuvaaja pyysi apuani.

Maski saatu juuri valmiiksi kuvausta varten.

Uusi kymmenen viikkoa kestävä treeniohjelmani on lähtenyt mukavasti käyntiin. Nyt mä saan vedettyä jo leukojakin reippaasti, enemmän ku kolme. Jee. Tänään oli jalkapäivä, joka tarkoittaa kyykkyjä, askelkyykkyjä, hikeä ja huohottamista. Huomenna sängystä ylös nouseminen sattuu, tai ainakin toivon niin, koska ilman pientä kipua ei tulos näy, olen huomannut. Hyvän treenin jälkeen tuntuu että pystyy mihin vain.

Sitten on uutta tiedossa myös työsaralla...
Mähän olen koko ajan ollut sitä mieltä että pitää nauttia elämästä, tehdä sellaisia asioita josta oikeasti tykkää. Olen halunnut että työ motivoi ja on osa mua. Noh, tästä tulette kyllä yllättymään, tai ehke ette.
Pistämme pystyyn sisarieni kanssa kahvilabisneksen!
Onhan tällainen ajatus käynyt mielessäni aina vähän väliä, mutta että sen tekee niin huipputyyppien kanssa kuin omat siskot. Wau, olen hy-vin innoissani. Paljon on tehtävää, mutta luotan täysin siihen että saamme aikaan jotakin suloista, merkityksellistä ja ennen kaikkea tarjoamme asiakkaille ihastuttavia makuelämyksiä.
Minä ja sisareni olemme varttuneet herkkujen ympäröimänä ja se onkin suurin syy sille miksi lähdemme tähän. Meidän äitimme on mestarikokki ja kirjoittanut keittokirjan, josta itseasiassa löytyy kaikki perheemme klassikkoreseptit joulukinkusta mustikkapiiraaseen. Isämme on suuri leivonnaisten ja hyvän kahvin ystävä. Hän on juuri se joka on vienyt meitä pienestä pitäen kahvilasta toiseen ja näin opettanut meille mitkä seikat tekevät kahvilasta hyvän.

Tulette kuulemaan kahvila-aiheesta pian lisää, sitä odotellessa herkutelkaa! ;)

Jaan kanssanne joka viikko yhden arkiruokareseptin ja sitten viikonlopun herkuttelureseptin.

Tässä keitto jonka tänään tein: PURJO-PERUNAKEITTO




Ainekset:


n.1kg luomuperunaa
puolikas purjo
kourallinen lehtikaalia tai yrttiä
1 kasvisliemikuutio
n. 1-1,5 l vettä
Lisäksi raejuustoa jos haluat

1. Pistä vesi kiehumaan.
2. Pese ja kuori perunat. Laita ne kiehuvaan veteen jossa sulanut kasvisliemikuutio
3. Pese ja paloittele purjo ja heitä perunoiden sekaan. Anna kiehua noin. 35 min, kunnes perunat pehmeitä
4. Laita lehtikaali joukkoon. 
5. Kaada noin puolet vedestä pois, riippuu kuinka paksua keittoa haluat.
6. Ota sauvasekoitin ja prumm.

Tarjoile raejuuston kera. Yksinkertaista helppoa, hyvää.




HYVÄÄ VIIKKOA KAIKILLE!<3

xxx





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti